
Lappeenranta Metalnight ’26: Linnoituksen Juhlateltta
Aiempina vuosina keväisin Kisapuiston Jäähallissa järjestetty Lappeenranta Metalnight saa jatkoa ja siirtyy kesälle.
Tapahtuma järjestetään lauantaina 8.8.2026, Lappeenrannan Linnoituksessa, Juhlateltassa.
Keväällä 2024 Stam1na, Kotiteollisuus ja Mokoma esiintyivät tiedettävästi ensimmäisen kerran samassa tapahtumassa, Lappeenranta Metalnightissa yhtyeiden kotikonnuilla Etelä-Karjalassa – Kisapuiston Jäähallissa. Nyt on aika uusia tuo loppuunmyyty tapahtuma parin vuoden tauon jälkeen Lappeenrannan Linnoituksessa, kesällä 2026!
STAM1NA
2026, 30 vuotta täyttävä, metalliyhtye Stam1na julkaisee Apnea -nimeä kantavan uuden albuminsa 20. helmikuuta 2026!
Tulevan albumin ensimmäinen single Golem on nyt kuunneltavissa kaikilla suoratoistoalustoilla.
KOTITEOLLISUUS
Kesällä 2025 Lappeenrannan Linnoituksen isännäksi valittu Jouni Hynynen esiintyy yhtyeensä kanssa luonnollisesti Lappeenranta Metalnight ’26 -tapahtumassa Linnoituksessa.
Kotiteollisuus on yksi suomalaisen raskaan rokin arvostetuimmista yhtyeistä. Kotiteollisuus tunnettiin vuosina 1993-1997 nimellä Hullu ukko ja Kotiteollisuus. Vuonna 1997 bändi muutti nimen nykyiselleen. Kotiteollisuus voitti parhaan hard rock-metalli -albumin Emman vuonna 2004 albumillaan Helvetistä itään, joka olikin yhtyeen läpimurto. Suurimmista hiteistä mainittakoon mm. Rakastaa/ei rakasta, Helvetistä itään ja Minä olen.
MOKOMA
Mokoman perusti Marko Annala sooloprojektinaan jouluna 1996. Nimensä yhtye otti Annalan entisen tyttöystävän karjalaisen isoäidin ”voi siuta mokomaa” -hokemasta. Bändin nousujohteinen suosio alkoi vuonna 2003 Kurimus-albumia edeltäneestä singlejulkaisusta Takatalvi, joka esitteli yhtyeen uuden, aiempaa raskaamman tyylin. Tyylinvaihdoksen myötä yhtye on todennut tekevänsä nyt musiikkia, joka todellisuudessa on heille sydäntä lähellä. Vuonna 2003 Mokoma perusti julkaisukanavakseen oman Sakara Records -levy-yhtiön, joka on sittemmin laajentanut toimintaansa myös muihin yhtyeisiin (muun muassa Stam1na, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ja Jarkko Martikainen).
Mokoma on uransa aikana julkaissut yhteensä 11 sähkökokoonpanolla soitettua albumia ja 2 akustista levyä sekä lukuisia singlejä sekä EP:itä. Yhtyeen albumeista viisi (Sydänjuuret, Kuoleman Laulukunnaat, Luihin ja ytimiin, 180 astetta, Elävien kirjoihin) on myynyt kultaa. Vuodesta 2006 lähtien kaikki Mokoman pitkäsoitot ovat nousseet julkaisunsa jälkeen virallisen listan paalupaikalle. Näiden lisäksi myös Viides vuodenaika -EP sekä Mokoma -DVD ovat myyneet kultaa ja vieneet ykköspaikat virallisilla myyntilistoilla. Yhteensä Mokoman äänitteitä on myyty kaiken kaikkiaan lähes 250 000 kappaletta.
Early Bird 42,00€ ja VIP 82,00€ (Rajoitettu erä, 28.2.2026 saakka)
LIPUT 49,00€
VIP 89,00€
Vip-liput sis. oman sisäänkäynnin, VIP-alueella: buffet ruokailu, istumapaikkoja, VIP-permanto, oma baari ja wc.
Tapahtuma on K18.
Tapahtuman tuottaa yhteistyössä Millilleen Events ja Liiga-SaiPa.



INFO
Päivitetään.
Päivitetään.
Tapahtumaan kuljetaan turvallisuustarkastuksen kautta. Järjestyksenvalvojien tekemien turvallisuustarkastusten tarkoituksena on estää kiellettyjen esineiden ja aineiden tuominen alueelle sekä taata kaikkien tapahtumakävijöiden turvallisuus.
Ethän tuo mukanasi:
• Omia juomia
• Toisen henkilön vahingoittamiseen soveltuvia tai turvallisuutta vaarantavia sekä laittomia esineitä ja aineita, kuten terävät veitset, huumausaineet, monitoimityökalut, palo- ja räjähdysvaaralliset kemikaalit,
soihdut, aseet ja muut vastaavat yleisesti vaaraa aiheuttavat esineet.
Tapahtumassa on päivystävät EA-henkilöt ja ensiapupisteet.
Päivitetään.
Maksuvälineenä toimivat yleisimmät pankkikortit luottokortit sekä lähimaksu ja lähimaksulla toimivat mobiilimaksamisen vaihtoehdot. Käteisellä voi maksaa myös tapahtumassa.
Päivitetään.
Ammattimainen keikkojen taltioiminen ei ole luvallista ilman tapahtumajärjestäjän ennakkoon myöntämää lupaa.
Tapahtumassa ja sen ympäristössä liikkuvat tapahtuman viralliset kuvaajat ja videokuvaajat. Kuvia käytetään järjestäjän some-kanavissa sekä markkinoinnissa. Tapahtumasta otetaan myös videotallenne. Myös media saattaa kuvata tapahtumassa.
Jos julkaiset omia otoksiasi esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa, muistathan tägätä @millilleenevents ja käyttää hashtageja #millilleenevents sekä #lappeenrantametalnight
Tapahtuman ajan löytötavaroita voi kysyä sisäänkäynnin yhteydestä Järjestyksenvalvojilta. Tapahtumaviikonlopun jälkeen löytötavarat toimitetaan Lappeenrannan poliisiaseman löytötavaratoimistoon.